IITTALA

Naivistit Iittalassa -kesänäyttely
Puukoulu, Hollaajantie 2
klo 10–20

Naivistit Iittalassa -kesänäyttely Kotiinpaluu

Taiteiden yöstä käynnistyy Naivistit Iittalassa -kesänäyttelyn viimeinen viikonloppu, ja perjantaina 28.8. näyttely on avoinna pidennetysti klo 20:een. Kello 18–20 myös näyttelyyn on vapaa pääsy.
Heijastintyöpaja
Pimeät illat lähestyvät, joten nyt on hyvä aika valmistaa oma heijastin! Naivistien Ystävät järjestävät Taiteiden yönä perinteisen heijastinpajan Puukoulun pihalla klo 16–18. Tervetuloa koko perheen voimin!
Artistivieraana Liisa Akimof
Akimof on kertonut, että uusia biisejä putoilee hänen päähänsä odottamatta ja pyytämättä. Niitä kuullaan Lissun soolokeikoilla, sekä myöskin Liisa Akimof & Yökerho -yhtyeen uudella ”Miten asiat oikeesti on?” -albumilla, joka ilmestyi tämän vuoden tammikuussa.
Uusi albumi liikkuu temaattisesti tavaroiden ja roinan maailmassa jääkaudelta nykyaikaan. Erikoiskahvit, sähkösaunat ja proteiini taipuvat poplyriikaksi, rakennusvalvontaa unohtamatta. Musiikillisesti albumi on häpeämätön sekoitus rokkia, diskoa ja jazzia.
Soolokeikoilla, kuten nytkin, on luvassa aina myös valikoituja vanhempia bravuureita, kuten tietysti ”Kevät”.
Keikka alkaa klo 18 ja on säävarauksella Naivistien puukoulun ulkoterassilla ja pihalla. Huonon sään sattuessa sisällä 1. salissa, jolloin tilaisuuteen mahtuu noin 50 ihmistä. Keikka kestää noin tunnin. 

Vapaa pääsy

Kotisivu: Naivistit Iittalassa on hyvän mielen taidetalo Iittalassa