Hämeenlinnan kirjasto
Lukiokatu 2
klo 17-19 

Taiteiden yö kirjastossa – Runoilta
Tervetuloa viettämään runollista taiteiden yötä Hämeenlinnan kirjastossa perjantaina 28.8. klo 17:00-19:00. Runolausunta ja avoin lavarunous tuo Taiteiden yöhön runouden kauneutta ja voimaa.

Kanta-Hämeen Lausujat tulkitsevat suomalaisten runoilijoiden kuvauksia suven riemuista, kasvun ihmeestä ja vehreydestä, lämmöstä ja lemmestä, yöttömien öiden herkästä lumouksesta ja loppukesän pimeiden samettisten iltojen ja öiden taiasta sekä tästä kaikesta luopumisesta kesän vaihtuessa syksyyn. Runot ovat pääosin vanhoilta mestareilta, mm. Leinolta, Koskenniemeltä, Sarkialta, Pohjanpäältä, Paloheimolta, Siljolta, Kilveltä, Mannerilta, Viidalta, mutta myös monia tuoreempia tekstejä on mukana. Esityksen kesto on noin 30 minuuttia . 

Esityksen jälkeen avataan lavaa kaikille avoin mikki - periaatteella: tule esittämään omia runoja ja kuuntelemaan toisten runoja. Tilaisuuden arvioitu kesto on tunti. Jokaisella on ensimmäisellä kierroksella noin viisi minuuttia esiintymisaikaa. Jos osallistujamäärä sallii, niin kuin melkein aina, voidaan ottaa lisää kierroksia. Voit varata mukaan runsaasti runomateriaalia, jota haluat testata yleisöön.
Erilaisia tekstityylejä ovat tervetulleita: perinteistä runoutta, laululyriikkaa, räppiä, tarinankerrontaa, stand up -komiikkaa tai vaikkapa esseistiikkaa ja näytelmäkatkelmia. Etukäteen ei tarvitse ilmoittautua. Lavalla on mikrofoni ja nuottiteline. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton, sen järjestää kirjasto, tervetuloa!

Vapaa pääsy

Kotisivu: Verkkokirjasto | Vanamo-kirjastot


Hämeen Wanhat Radiot ry
Hämeenlinnan lyseon koulun lisärakennus Lukiokatu 7. Sisäänkäynti näyttelytilaan kaupunginkirjaston pääovea vastapäätä
Klo 14-21

Vuosisata radioputkien hehkua
Tule kokemaan radiotoiminnan satavuotista historiaa näyttelyymme. Esillä on putkiradioita useilta vuosikymmeneltä. Tänä vuonna keskitymme erityisesti itsenäisyytemme alkuvuosiin ja maailman nopeaan muutokseen radion vaikutuksesta 20- ja 30-luvuilla, maailmansotien välissä. Näyttelystä saa tietoa radiotoiminnan historiasta ja vanhan viihde-elektroniikan kunnostuksesta. 

Vapaa pääsy

Kotisivu: Hämeen Wanhat Radiot


Nörttifolkbändi Temmit // Hämeenlinnan kaupunginmuseo
Sibeliuksen syntymäkoti, Hallituskatu 11
Klo 19 alkaen

Kääk, Temmejä!
Pidätkö elokuva-, videopeli- tai animemusiikista? Tai kansanmusasta? Jos kyllä niin olet löytänyt uuden lempibändisi, sillä Hämeenlinnasta poikinut kuusihenkinen yhtye Temmit ilahduttaa yleisöään folkahtavalla nörttimusiikilla soitinvaihtoja kavahtamatta. On jouhikkoa, viulua, mandoliinibanjoa, bassoklarinettia ja vaikka mitä muuta. Paikasta riippumatta keikoilla on aina tunnelma katossa, vipinää virsuissa ja hymy korvissa. Saa tanssia!
Hyvällä säällä syntymäkodin sisäpihalla, huonolla säällä sisällä.

Vapaa pääsy // Sibeliuksen syntymäkoti on avoinna klo 21:45 asti. Museoon on illan ajan vapaa sisäänpääsy

Kotisivu:  Temmit // Taiteiden yö Sibeliuksen syntymäkodissa - Hämeenlinnan kaupunginmuseo


Tawast Tease ry, Ämy Rock ja Hämeenlinnan kaupunginmuseo
Museo Skogsterin edustalla, Raatihuoneenkatu 8
klo 18–22

KATUKARNEVAALI: KIMALLUSTA JA KANNANOTTOJA TAITEIDEN YÖSSÄ
Katukarnevaali Raatihuoneenkadulla Museo Skogsterin edustalla tuo musiikkia, kimallusta ja yllätyksiä Taiteiden yöhön. Tunnelmasta nauttimisen ohessa pääsee katukarnevaalissa myös toteuttamaan omaa luovuuttaan omatoimisessa taidepajassa, Yöperhoset – kimallusta ja kannanottoja -näyttelyn teemoissa. Tawast Tease ry:n burleskitaiteilijat elävöittävät alueella ja opastavat kävijöitä burleskiasusteiden ja -proppien, kuten viuhkojen ja viirien, käytössä. Halukkaat voivat kokeilla asusteita ja proppeja sekä heittäytyä osaksi katujuhlan karnevaalitunnelmaa. Tapahtuma on kaikille vapaa ja maksuton. Katujuhlan lisäksi Museo Skogsteriin on illan ajan klo 18–21:45 vapaa sisäänpääsy.

Aikataulu:
- Klo 16–18 pääsee mukaan etkoiluun kurkistamalla Museo Skogsterin museokaupan ikkunasta. Tawast Tease ry:n burleskitaiteilijoiden meikkausnäytöksessä valmistaudutaan iltaan ja Taiteiden yöhön. 
- Klo 18 alkaa Museo Skogsterin edustalla osoitteessa Raatihuoneenkatu 8 katukarnevaali, jonka aikana glitter-pisteellä pääsevät myös Taiteiden yön tapahtumia kiertävät viimeistelemään juhlatyylinsä. Tunnelmaa rakentaa Lauluyhtye Hehkun esitykset klo 18.30 ja klo 19.30. Hehku on Musiikkiteatteri Spektrin lauluyhtye, jolla on voimaa ja rohkeutta tulkita niin voimakkaita musikaalisävelmiä kuin herkkiä ja hauraita pop-balladeja. Tule kuulemaan jotain uutta ja innostavaa! Hehkun esitykset tuottaa Hämeenlinnan elävän musiikin yhdistys Ämy ry. 

Tapahtuma toteutettu yhteistyössä Tawast Tease ry, Ämy Rock ja Hämeenlinnan kaupunginmuseo

Vapaa pääsy // Museo Skogsteriin on illan ajan klo 18–21:45 vapaa sisäänpääsy

Kotisivu: Katukarnevaali – Kimallusta ja kannanottoja Taiteiden yössä - Hämeenlinnan kaupunginmuseo


Kulttuurikonttori, Kulmaklubi
Lukiokatu 16
Klo 18-21 

Kulmaklubi: Taiteiden yön keikkakimara
Konttorin Kulman lauluntekijöiden ilta eli Kulmaklubi avaa syyskauden tuttuun tapaan Taiteiden yön keikkakimaralla, jossa kuullaan tällä kertaa neljää eri laulaja-lauluntekijää. 

klo 11 Kulttuurikonttori aukeaa

klo 18 Noo
Taiteiden yön keikkakimaran avaa jälleen Kulmaklubin klubiemäntä itse. Noo on hämeenlinnalainen laulaja-lauluntekijä, jonka runopohjaiset sanoitukset ja sävykkäät harmoniat liikkuvat jazzin ja folkin maisemissa ja vaikka tyylisuunnat vaihtelevat tangosta laulelman kautta jazzpunkkiin, pohjavireenä pysyy pohjoinen melankolia, pieniä toivonpilkahduksia ja omituisuuksia unohtamatta.

klo 18.30 Hanna Hysch
Hanna Hysch! on akaalainen laulaja-lauluntekijä ja lavarunoilija, joka kirjoittaa voimabiisejä vaientaakseen sisäiset kriitikkonsa. Hän on julkaissut viisi suomenkielestä singleä hyshys-poppia ja myös kaksi runokokoelmaa. Kulmaklubilla kuullaan julkaistuja a julkaisemattomia kappaleita akustisesti, Hannan omalla pianosäestyksellä.

tauko

klo 19.15 Ikoivisto
iKoivisto on keskisuomalainen tarinankertoja, laulaja-lauluntekijä, jonka musiikissa on vaikutteita folkista, kantrista, americanasta ja bluesista maustettuna yrteillä, jotka on kerätty suomi-iskelmän laitapoluilta ja Suomenselän karujen vedenjakajaseutujen pikkutaajamista.

tauko

klo 20.00 Eljas Riekkola & mukavat alusvaatteet
Eljas Riekkola ja Mukavat alusvaatteet esittää herkkiä ralleja ja rujoja balladeja vaikeasta elämästä ja helposta rakkaudesta. Tai sitten toisin päin. Koomisen traagisissa lauluissa putkan kylmällä lattialla nukkuvaa lämmittää sydämessä hehkuva rakkaus ja työtöntä perhettä sähkölaskun eräännyttyä takkaan pilkottu sohvaryhmä. Railakkaista live-esiintymisistään tunnetun yhtyeen esikoisalbumi ”Pahat äänet” ilmestyi toukokuussa 2026.

klo 21 tapahtuma päättyy

Esitysten väleissä voi nauttia Kulttuurikonttorin gallerian ja taidelainaamon teoksista ja tutustua myymälän tarjontaan.
Lämpimästi tervetuloa!

Tapahtuman järjestäjä Kulmaklubin vapaaehtoiset yhteistyössä KaPuTa ry ja Kertsi ry:n kanssa

Vapaa pääsy

Kotisivu: Kulttuurikonttori -


Kanta-Hämeen kirjoittajayhdistys Vana -66 ry // Kahvila Moon Rose
Hallituskatu 12
klo 18.30-20.

VANA TAITEIDEN YÖSSÄ
Kanta-Hämeen kirjoittajayhdistys Vana -66 ry osallistuu Taiteiden yöhön ja päivystää Kahvila Moon & Rosessa, Hallituskatu 12, klo 18.30-20.
Tarjolla on kirjoitusharjoituksia, magneettirunoja, kirjallisia keskusteluja ja paikallisten kirjamyyntiä. Eli jos haluat myydä kirjoittamaasi kirjaa, se onnistuu varmaan käteisellä tai Mobilepaylla.
Tule tapaamaan vanalaisia ja kirjoittamaan kanssamme!

Vapaa pääsy

Kotisivu: Vana -66


Hämeen Linna
Kustaa III katu 6
klo 18.00-21.00

Taiteiden Yö Hämeen Linnassa
- Opastettu linnakierros klo 18 ja 20. Opastettu kierros kestää noin 45 minuuttia. Kierroksella vieraillaan päälinnan I ja II kerroksessa ja kuullaan elämästä linnassa keskiajalla ja uuden ajan alussa sekä tietysti siitä, miksi linna on rakennettu juuri tälle paikalle ja mitä kaikkea se on ollut läpi vuosisatojen. Osallistujamäärä enintään 20 henkilöä/opastus.
- Naisvankilakierros klo 18.30. Naisvankilakierroksen kesto on noin 1 h 15 min. Kierros ei sovellu pienille lapsille sisältönsä vuoksi. Hämeen linnassa sijainneesta naisvankilasta ei ole näkyvissä merkkejä, mutta opastuksella naisvankila-aikaa havainnollistetaan valokuvin ja kertomuksin. Osallistujamäärä enintään 20 henkilöä.
- Näyttelyopastus Karnevaali – ITE-taidetta linnassa -näyttelyssä klo 19.00 ja 20.00. Opastus kestää noin 30 minuuttia. Osallistujamäärä enintään 20 henkilöä/opastus.

Hämeen linnaan voi myös tutustua omatoimisesti maksutta klo 18.00-21.00, viimeinen sisäänpääsy on klo 20.45.
Vankilaan on mahdollista tutustua klo 18.00-21.00 välisenä aikana joko omatoimisesti tai opastetuilla kierroksilla klo 18.15, 19.15 tai 20.15. Kierrosten maksimiosallistujamäärä on 20 henkilöä/kierros. Viimeinen sisäänpääsy Vankilaan on klo 20.45.

Vapaa pääsy

Kotisivu: Hämeen linna


Ars-Häme // Taidehalli Häme
Hallituskatu 14
klo 17-22

Taidenäyttelyn avajaiset: Anniina Vainionpää sekä Mirva Valvanto
Taiteiden Yönä vietämme kahden eri näyttelyn avajaisia. Taidehalli Hämeessä aukeaa Anniina Vainionpään näyttely "Merkkejä ja merkityksiä" ja Ikkunagalleriassa Mirva Valvannon näyttely. Illan aikana on luvassa myös ohjelmaa ja tarjolla on virvokkeita. Samoissa tiloissa toimiva Taidelainaamo on avoinna koko illan.

Vapaa pääsy

Kotisivu: Taidehalli Häme – Nykytaiteen galleria Hämeenlinnan keskustassa


HTS Noste - Hämeenlinnan Taiteilijaseura
Arvi Kariston katu 9
klo 17-21

Taidenäyttely Luonto vastaa ja taiteilijatapaamisia

Hämeenlinnan Taiteilijaseuran galleriassa HTS Nosteessa on esillä seuran jäsennäyttely Luonto vastaa. Näyttelyn teosten kautta taiteilijat tarkastelevat muun muassa ihmisen ja ympäristön välistä suhdetta ajassa, jossa muutos on jatkuvaa ja usein peruuttamatonta. Teokset käsittelevät aihetta monista eri näkökulmista. 
Illan aikana näyttelyn taiteilijat esittelevät näyttelyä.

Vapaa pääsy

Kotisivu: Hämeenlinnan Taiteilijaseura ry


Cafe Hoffi 
Palokunnankatu 9
klo 18 alkaen

Taiteiden Yö Cafe Hoffissa

Klo 18 Heikki Sirkkola & SAXOFONI
Nyt puhalletaan ilmoille syyssävelmiä! Tämä on se hetki, kun kannattaa hakea tiskiltä kuuma juoma, tai viileä viini, nojata taaksepäin ja tuijottaa kaukaisuuteen.. aivan kuin olisit mustavalkoisessa elokuvassa.. saxofoni tekee kaikesta hieman tyylikkäämpää! 

Klo 19 VALOA!
Nyt. soitetaan indie-musiikkia ja hyvän mielen cover-kappaleita. Bändin nimi on osuvasti "VALOA" , koska rehellisesti sanottuna me kaikki tarvitsemme sitä varastoon ennenkuin marraskuu iskee päälle...

Klo 20 Laulutrio SOU 
Jazzista iskelmään! Tämä laulutrio tarjoilee sellaisen musiikillisen vuoristoradan, että voit ensin napsutella sormia jazzin tahtiin, ja myöhemmin huokailla iskelmän syvien tunteiden mukana...

Cafe Hoffissa tarjolla suolaista ja makeaa, vohveleita ja kuohuvaa...
Ilman salliessa tapaamme Hoffin terassilla, muutoin sisällä salissa..

Vapaa pääsy

Kotisivu: Café Bar Hoffi


Wetterhoffin talo, Wanha kutomo
Palokunnankatu 9
klo 18 alkaen

Neulekonsertti - Runolaulaja Ilona Korhonen

Taiteiden yönä on Wanhassa kutomossa kaikkien käsitöiden tekijöiden rakastaman muusikon, säveltäjän ja neulebloggaajan, runolaulaja Ilona Korhosen maaginen konsertti. Taiteilijaprofessori Ilona Korhonen laulaa ja myös laulattaa yleisöä konsertissa, jonka aikana saa tehdä käsitöitä tai olla tekemättä! Myös Wetterhoffin talon Café Hoffissa on musiikkia ja herkkuja koko illan ajan.

Vapaa pääsy

Kotisivu: Wanha Kutomo  |  Wetterhoff Oy


Galleria RaamiDaamit
Birger Jaarlin katu 25
Klo 17-19

🎨 Taiteiden Yö RaamiDaameissa!  Pe 28.8.
Luvassa 6 näyttelyä, live-taidetta, musiikkia ja makkaraa – katso koko ohjelma ja tule mukaan! 

Vapaa pääsy

Kotisivu: RaamiDaamit 


Galleria Paperihuone
Arvi Kariston katu 9
Klo 18-21

Taidenäyttelyn avajaiset: Katri Stenberg

Galleria Paperihuoneella on kahden hämeenlinnalaisen kuvataiteilijan näyttely. Gallerialla Katri Stenbergin näyttelyn avajaiset. Grafiikanpajalla Pirjo Partasen näyttely Pieniä vuodenaikoja.
 
Vapaa pääsy

Kotisivu: GALLERIA PAPERIHUONE


Pala Lappia kauppa
Sibeliuksenkatu 13
Klo 17-21

Taiteiden yö

Vieraana meillä Anita Lehto. Tule nauttimaan haitarimusiikista klo 18 ja 19.
”Poimi hilla” - arvonta! Avoinna klo 21 asti

Vapaa pääsy

Kotisivu: Pala Lappia


Creatila
Sibeliuksenkatu 21 A
Klo 17-20

Creatilan vapaa maalaus -ilta

Tervetuloa tutustumaan Creatilaan, nauttimaan kuppi kuumaa ja osallistumaan vapaaseen maalaukseen. Illan aikana pääset kokeilemaan millainen teos syntyy epätavallisilla maalausvälineillä ja kuplilla? Halutessasi voit kurkistaa miltä väriroiskintahuoneessa näyttää. Mitään osaamista ei tarvita. Poikkea vierailulle miten sinulle sopii. Alle 10-vuotiailla on hyvä olla aikuinen mukana. 

Vapaa pääsy

Kotisivu: Creatila


Katutaidefestivaali Räikee
Ystävyyden puisto, vi Kariston katu 6
Klo 17-20

Tule mukaan tekemään neulegraffitia!

Teemme yhdessä neulegraffitia Katutaidefestivaali Räikeessä, ja haemme mukaan tekijöitä. Osaatko neuloa tai virkata? Teos koostuu erilaisista neuletöiden kappaleista, joita keräämme loppukesästä ja syksyn mittaan. Osallistua voi myös lankalahjoituksien muodossa.

Teos ripustetaan viikoksi esille Taiteiden yönä. Ripustuspaikoiksi tulee Viipurintien silta ja lähiympäristö. Jatkamme kuitenkin töiden ja lankojen keräystä vielä vuoden, ja ensi vuoden Taiteiden yössä nähdään kehittynyt teos. Teosta on myös mahdollista jatkaa Taiteiden yönä pe 28.8. Ystävyydenpuistossa. Yhteistyökumppani projektissa on Hämeenlinnan taidemuseo.

Neulekaistaleiden leveys tulee olla 12,5 cm. Muuten tekniikka ja muoto on vapaa. Neuletöiden ulkomuotoon ja toteutustapaan saa käyttää haluamaansa tekniikkaa, lankaa ja koristelua, esimerkiksi kirjoneule, pitsivirkkaus tai muu itselle sopiva tapa tehdä. Luovuutta saa siis käyttää. Töihin voi käyttää kotoa löytyviä jämälankoja, mutta jaamme myös ARXilta lankoja töiden tekijöille.

Vapaa pääsy

Kotisivu: Katutaidefestivaali Räikee - Kulttuurikeskus Arx


Luonnonperintösäätiö - Ikimetsägalleria ja myymälä
Sibeliuksenkatu 2
kello 17 alkaen

Pohjolan emot II

Pohjolan emot II -näyttelyn taiteilijoita on tavattavissa Luonnonperintösäätiön Ikimetsägalleriassa (Sibeliuksenkatu 2, Hämeenlinna). Näyttelyssä on esillä on monipuolinen kattaus ympäristöhenkisten naistaiteilijoiden teoksia: grafiikkaa, sekatekniikkaveistoksia, maalauksia, lasitaidetta, keramiikkaa ja valokuvia.
Pohjoisen luonnon äärellä syntyneet teokset kertovat tekijöidensä omaleimaisesta luontosuhteesta – siitä, kuinka monin eri tavoin luonto voi näkyä, tuntua ja inspiroida.
Mukana näyttelyssä ovat taiteilijat: Riikka Aarnio, Keanne van de Kreeke, Päivi Meriläinen, Leena Ristolainen, Kiti Saarinen, Annu Salminen, Ronja Tammenpää ja Inka Nordlund.
Tervetuloa tutustumaan näyttelyyn, taiteilijoihin sekä myymälän valikoimaan, josta löydät taiteen lisäksi Luonnonperintösäätiön tukituotteita, metsälahjakortteja ja lahjoitettuja tuotteita. Ikimetsägalleria ja myymälä palvelevat Taiteiden yönä ainakin kello 20 saakka.  

Vapaa pääsy

Kotisivu: Lahjoita metsien suojeluun - Luonnonperintösäätiö


Kaima Baari
Raatihuoneenkatu 13
klo 20

Kaima baarissa taiteiden yönä Perfect Gentlemen Duo esiintyy klo 20

Vapaa pääsy

Kotisivu: Kaima Baari


Silent Street Dance // Aimokoulu // Kikka Jelisejeff
Goodmanin aukio
klo 21 lähtien

Silent Street Dance 

Yhteisöllinen Silent Street Dance kutsuu sinut nauttimaan yhdessä tanssimisesta ja kohtaamisista. Tanssijat ottavat kaupunkitilaan fyysisen kontaktin ja näyttäytyvät siinä uudella tavalla - yksin mutta yhdessä tanssien, jokainen omaa musiikkia kuunnellen.  
Tanssimaan ovat tervetulleita kaikki taitoihin katsomatta. Tarvitset vain oman kannettava musiikkisoitimen ja kuulokkeet. 
Lähtö klo 21 lta, josta lähdetään kaduilla tanssien kohti Verkatehdasta.
Silent Street Dancea on tanssittu Hämeenlinnan taiteiden yössä jo vuodesta 2013, toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi mukaan!

Vapaa pääsy

Kotisivu:


Käsityötalo Willa Vaski
Raatihuoneenkatu 13, Keskustalon sisäpiha
klo 15-21

Willan Elokarkelot - Tervetuloa syksy
 

Sisäpihalle avautuu perinteisesti Taiteiden yön herkkukahvio!
Maistuvat vohvelit ja suklainen kaakao ym.herkut.

Musiikista meillä vastaa  klo 17.30 Lauluyhtye Nams, innokas naisnelikko, jonka laulaminen ja musiikin ilo on tuonut yhteen. Nams on neliääninen lauluyhtye, jota säestää Johanna Laukkanen. Ohjelmistossa on lauluja iskelmästä poppiin sekä lattereista musikaaleihin.
klo 18.45 esiintyy viimevuodesta tuttu Kaikiuluotain - Hyvän mielen akustista musiikkia moneen makuun Baddingista Beatlesiin, Katri-Helenasta R.E.M:iin.
Willa Gallerian Elokuun taiteilijat Anzelika Linna ja Sari Laamanen ovat paikalla  kertomassa taiteestaan.

Pehmeyttä Betoniin haasteen jatko on menossa elokuun ajan - otamme vastaan neulottuja ja virkattuja  paloja ja pitsejä.
Yhdessä  koristelemme betonia piiloon!

Tapahtuma on lapsiystävällinen tapahtuma, jossa myös lapsille tekemiistä:  Maalaamista, värittämistä, ruutuhyppelyä  ja ongintaa!

Pihaan on esteetön kulku.

Vapaa pääsy

Kotisivu: Willa Vaski käsityötalo


Perjantaiparlamentti // Ravintola Birger
Raatihuoneenkatu 5
klo 18-19

Perjantaiparlamanentti
Keskustelua sanojen ja kirjoittamisen voimasta. Vieraana: kirjailija Riitta Jalonen

Vapaa pääsy

Kotisivu: 


Respeite Capoeira ry 
Tulliaukio kauppakeskus Goodmanin ulkopuolella
klo 18:30-18:50

Capoeiraa Goodmanilla
Capoeira on vauhdikas brasilialainen kamppailulaji. Laji sisältää näyttäviä potkuja, sulavia väistöliikkeitä sekä akrobaattisia liikkeitä, ja siihen kuuluu myös musiikki ja rytmi. Taiteiden yössä Respeite Capoeiran eri ikäiset harrastajat esittelevät taitojaan.

Vapaa pääsy

Kotisivu: Respeite Capoeira Tampere Hämeenlinna


Linnanpuiston Taiteiden Yö
Linnanpuisto
klo 17 alkaen

Linnanpuiston uusi lava esittelee Taiteiden yön iltana nuoria paikallisia musiikintekijöitä ja -esittäjiä, kun Hämeenlinnan kaupunki tuottaa yhdessä Linnajazzin, HÄX nuorikulttuurin sekä Ämy ry:n kanssa genrerajat unohtavan katselmuksen jazzista räpin ja rockin kautta metalliin. 
Ohjelma ja aikataulu:

klo 17.00 LINNAJAZZ
Linnea Jaakkola Quartetissa Iittalan omat nuoret, eli Moukari-bändin komppi, esittävät jazz-standardeja 13-vuotiaan laulajalupauksen, Linnean johdolla.

Moukari on paikallisten nuorten perustama rytmimusiikkiyhtye, joka esittää omien kappaleiden ohella tunnettua klassikkomateriaalia jazzmusiikin liepeiltä. Taiteiden yön ilta saattaa olla viimeisiä mahdollisuuksia kuulla tätä komeettaa, sillä osa nuorista lähtee pian opiskelemaan ja maailmalle.

klo 18.30 HÄX NUORISOKULTTUURI
Veera Heaven yhdistää musiikissaan tumman mystiikan, melodisen räpin, laulun ja spoken wordin. Hänen kappaleissaan kulkevat mukana kasvutarinat, henkinen syvyys ja yhteiskunnalliset teemat – ajatuksella, että muutos lähtee vahvoista yksilöistä.
Tumman atmosfäärin ja raikkaan soundimaailman välillä liikkuva musiikki herättää tunteita ja kutsuu katsomaan asioita uudesta näkökulmasta.
Keikalla mukana on myös DJ Raremaria.

Blindeye Sam ja Katumasäätiö sai alkunsa syksystä 2025 laulaja-kitaristi Samun missiosta kirjoittaa yksinkertaisia, akustisia folk-kappaleita, mutta kappaleita syntyikin lyhyessä ajassa hyvin vaatimattomissa oloissa levyllisen verran. Sittemmin kappaleet on sovitettu uudestaan kokonaiselle bändille, ja niissä voi kuulla tuulahduksia 90-luvun vaihtoehtorockista höystettynä yksinkertaisilla ja tarttuvilla, country-henkisillä sointukierroilla.

klo 19.45 ÄMY RY
Ämy ry tekee kunniaa juurilleen underground-musiikin äänitorvena, ja saattelee ylpeänä lavalle vuonna 2022 Hämeenlinnassa syntyneen black metal -yhtye Lohdunsyöjän.  
Äänimaailmaltaan Lohdunsyöjän musiikki on jotain raa'an, synkän, melankolisen ja raskaan välillä - kunnioittaen genrensä perinteitä henkeen ja vereen, mutta sekoittaen samalla pakkaan jotain uutta ja erilaista viiden nuoren miehen groovaavalla voimalla. 

Vapaa pääsy

Kotisivu:


Café Kukko
Palokunnankatu 11
17.30-20.30 (Kahvila on avoinna 21.00 saakka)

Maalaa. Maista. Viihdy
Tule viettämään Taiteiden yötä Café Kukkoon! Nauti herkullisista tapaksista ja kahvilan herkuista sekä tartu halutessasi siveltimeen. 
Maalaa oma pieni teoksesi tai jätä jälkesi illan aikana valmistuvaan yhteiseen taideteokseen. 
Rento ja luova ilta, johon voit poiketa hetkeksi tai viihtyä pidempään – tervetuloa!

Vapaa pääsy, maalaus sisältyy ostosten hintaan

Kotisivu: Kahvila  |  Café Kukko - Viihtyisiä kahvila hetkiä Hämeenlinnassa.


Miekkailuseura Vanajan kaarti ry
Hämeen linnan eteläpihalla, Kustaa II:n katu 6
klo 18.30-20.00

Vanajan kaartin avoimet pitkämiekkatreenit
Vanajan kaartin avoimet pitkämiekkatreenit taiteiden yössä.  Treenaamme saksalaista pitkämiekkailua Hämeen linnan eteläpihalla 18.30-20.00. Tule mukaan seuraamaan tai osallistu treeneihin.  Osallistuminen on maksutonta, mutta edellyttää ilmoittautumista.
Ikäsuositus: yli 15 v nuoret ja aikuiset
Alle 18-vuotiaat voivat osallistua huoltajan luvalla.
Mikäli haluat osallistua treeneihin, ilmoittaudu etukäteen: riikka.helenius@gmail.com

Vapaa pääsy

Kotisivu: Miekkailuseura Vanajan kaarti


Hämeenlinnan Sibelius-seura ja Hämeenlinna-Vanajan seurakunta
Hämeenlinnan kirkko, Kirkkorinne 2
klo 18–19

Yhteislaulua taiteiden yössä
Rentoa yhteislaulua Kultaisesta laulukirjasta. Yhteislaulutilaisuutta johtaa Marjuska Santala, Noora Hultin ja Miikko Santala

Vapaa pääsy

Kotisivu: Hämeenlinnan Sibelius-seura


Hämeen Ev.lut. Kansanlähetys / Kansanlähetyksen Keidas
Kaivokatu 2
klo 18-21

Taiteiden yö

Tervetuloa "Toivon Keitaalle" taiteilemaan oma rohkaiseva huoneentaulu, tekemään helmiaskartelua, kurkistamaan Toivon lähteisiin ja nauttimaan virkistävää boolia tai kahvia. Tapahtuma on osa Hämeen parhaaksi -seurakuntaverkoston toimintaa.

Vapaa pääsy

Kotisivu: Kansanlähetys Häme


FAM Café - Hämeenlinnan Helluntaiseurakunta
Sibeliuskatu 2
klo. 17-22

Armon Ateljee

Taiteiden yön olohuone, jonne voit tulla piipahtamaan tai istumaan pidemmäksikin aikaa. 
Ohjelma:
Fam Café tarjoilee erikoiskehvit 100 ensimmäiselle ilmaiseksi. 
Luova tanssiesitys klo.18, 19, ja 20
Taidepaja, jossa voit maalata rohkaisun kortin ja ottaa mukaan itesellesi rohkaisua.
Taidenäyttely Aster Kalkela. Abstrakteja akryylimaalauksia joita on inspiroinut elämä uskossa ja ennen uskoa, musiikki, ihmiset ja luonto.
Muotokuvapiste, jossa voit saada itsestäsi pienen muotokuvan.
Kasvomaalauksia lapsille.
Neulontanurkka, johon voit tulla neulomaan yhdessä muiden kanssa.
Mahdollisuus rukoukseen.
Tapahtuma on osa Hämeen Parhaaksi- seurakuntaverkoston toimintaa.

Vapaa pääsy

Kotisivu: Hämeen parhaaksi mukana Taiteiden yössä pe 28.8.26 – Hämeenlinnan helluntaiseurakunta


Vapaaseurakunta
Sibeliuksenkatu 17
Klo 17-20

Taiteiden yön luova hiljentyminen

Taiteen tekemistä luovan rukouksen henkeen livemusiikin luodessa tunnelmaa. Materiaalit ja värit valmiina paikan päällä.  Tule kokemaan luovaa hiljentymistä.
Tapahtuma on osa Hämeen Parhaaksi seurakuntaverkoston toimintaa. 
Tapahtuman aikana myös Vapisputiikki on avoinna. Myynnissä taiteiden yöhön sopivaa hengellistä kirjallisuutta ja kortteja. 

Vapaa pääsy

Kotisivu: Hämeenlinnan vapaaseurakunta